Matkustamisen Venäjälle vapauduttua 1990 luvun alussa tarjoutui meille, muutamalle maastoauto harrastajalle pääkaupunkiseudulta mahdollisuus osallistua off road safarille Sortavalan ympäristössä. Matkan kehnoista järjestelyistä ja kovasta hinnasta huolimatta 'Karjala kärpänen' puri lujaa. Olemme nyt yhdeksättä vuotta kierrelleet Karjalan maita.

Eri ihmisiä Karjalassa kiinnostaa eri asiat, itseäni viehättää erityisesti tunnelma luonnon takaisinvaltaamissa vanhoissa autioissa kylissä. Matka Karjalaan on myös matka menneisyyteen, aika ikään kuin pysähtyy tultaessa Venäjän puolelle rajaa. Karjalalaiset kylät ovat kuin historiankirjan sivuilta jostakin 30 -40-luvuilta.

Retkemme ovat suuntautuneet pääosin Karjalan kannakselle Vuoksen lähimaastoihin. Lisäksi olemme käyneet muutaman kerran Laatokan pohjoispuolella minne olemme menossa jälleen kesällä 2000.

Ensimmäisen matkan jälkeen olemme itse hoitaneet kaikkinaiset matkajärjestelyt viisumeita lukuunottamatta jotka olemme hankkineet matkatoimiston kautta Lähialuematkat/Oy Russian Tours Ltd.

Tiestö

Karjalan kannaksen tiestö on tänään aika heikossa kunnossa. Pikkutiet ovat pääosin päällystämättömiä huonokuntoisia hiekkateitä. Mikäli ajetaan normaalilla maantiekartalla näkyvällä tiellä voidaan edetä sen suhteen turvallisesti, että jokien ja purojen yli vievät sillat ovat paikoillaan. Kun siirrytään vanhoille suomalaisille teille ja edelleen niille joita nykyiset asukkaat eivät normaalisti käytä, eivätkä kaikista ilmeisesti tiedäkään, on tilanne aivan toinen.

Sillat pienemmillä teillä ovat aikojen kuluessa romahtaneet tai sodassa hävitetty. Usein sopiva 'kahluupaikka' löytyy aivan entisen sillan vierestä.











Aina ei joen ylitys onnistu aivan täydellisesti, oikeanpuoleinen kuva yllä. Ylityksen epäonnistuttua vettä on joskus auton sisällä paljonkin. Jokien ylitystä varten useissa autoissa on moottorin ilmanotto siirretty katonrajaan 'snorkkelin' avulla jotta moottori pysyy käynnissä ja veto päällä pienistä roiskeista huolimatta.

Kalusto, kartat yms.

Kun kalusto ; auto varusteineen, moottorisahat, kirveet, teltat yms. on tarkastettu ja kunnossa voidaan lähteä suunnittelemaan reittejä. Reittiä laadittaessa on otettava huomioon mukaan lähtevän kaluston taso ja käytettävissä oleva aika. Kun matkan kohdealue on valittu hankitaan ao. alueelta mahdollisimman hyvät kartat. Karttoja tosin on Venäjän puolelta saatavissa niukasti ja osa niistäkin on käyttökelvottomia. Parhaita karttoja ovat alueelta säilyneet suomalaisten 30-luvulla tekemät peruskartat. Niiden hankkiminen tosin ei ole aivan helppoa.

Reitin vaikeusasteelle asettaa reunaehtoja mm. etäisyys rajalta, mukana olevien varaosien määrä jne. Venäjän safareilla ei normaalisti ajeta trial-kilpailukalustolla vaan lähempänä normaalikalustoa olevilla autoilla. Ajettavat matkat ovat pitkiä, joskus 1500 - 2000 km jolloin korkeat isopyöräiset trial kilpa-autot eivät tule kysymykseen .Tyypillisiä safariautoja Venäjällä ovat muutaman tuuman korotetut maasturit hiukan tavallista suuremmilla karkeakuvioisilla renkailla. Roverin ja Toyotan maasturit ovat olleet suosituimpia . Etenemisen kannalta tärkeimmät varusteet ovat perinteisesti lapio, tunkki ja vetoliina, vinssi tietysti helpottaa oloa kovasti kiinnijäämisen jälkeen.

Suunnistamiseen tarvitaan kompassi, tienviittoja kun ei ole kun liikuttaessa pienemmillä teillä. GPS-paikannin on myös avuksi, mutta tällöin pitää käytettäviin karttoihin olla merkittynä leveys ja pituuskoordinaatit paikannusta varten, muutoin GPS kertoo vain kuljetun matkan ja etäisyyden talletettuihin reittipisteisiin.

Perus-agenda

Matkaan lähdetään esim. Helsingin seudulta kolmisen tuntia ennen haluttua rajanylitysajankohtaa. Rahojen vaihto onnistuu ainakin Vaalimaalla Suomen puolella rajaa. Seuraavaksi ajetaan ensin Suomen ja sitten Venäjän viranomaisten puheille. Tähän toimenpiteeseen kuluu Suomen puolella muutama minuutti, Venäjän puolella yleensä muutamia tunteja.

Kaikki paperisotaan, viisumeihin tullaus, valuutta ja autositoumuspapereihin liittyvä on hyvä varmistaa ennen rajalle menoa, muutoin ylitys voi olla ylivoimaisen tuskainen. Malttia vaaditaan parhaassakin tapauksessa runsaasti.

Ylityksen onnistuttua hankitaan tarpeelliset virvokkeet , savukkeet yms. Näiden hinta rajan Venäjän puolella on tunnetusti edullisempi kuin kotona. Myös autot voi tankata jo rajavyöhykkeellä, missä on myös lyijytöntä laatua saatavissa. Mentäessä pohjoiseen on lyijyttömän polttoaineen saanti perillä vaikeata.

Matkan jatkuessa kohti Viipuria ollaan siellä noin tunnin kuluessa rajanylityksestä. Ennen kaupunkia tarkastetaan taas passi ja viisumi, mikäli 'puominvartijat' ovat kiinnostuneella päällä.

Viipurin jälkeen seuraava papereiden tarkastuspaikka on kaupungin pohjoispuolella mikäli mennään Antrean suuntaan. Muutoin seuraavalle puomille on matkaa paljon. Karjalan Tasavallan rajalla Käkisalmen ja Hiitolan välissä on ollut puomi viimeksi käydessämme.

Off Road

Tätä pääsee harrastamaan pian Viipurin jälkeen siirryttäessä pienille kyläteille ja edelleen pienemmille poluille. Näitä polkuja edettäessä ovat kaikki sillat aikaa sitten hävinneet/hävitetty, joten vesiesteiden ylityksiä on edessä mikäli mielii eteenpäin.

Kuvassa kahlaaja kulkee karttaan merkittyä tietä pitkin syyskuussa tutkien tienpohjaa veden alla ja PALELEE. Tähän on Venäläisissä kartoissa piirretty tie. Kyllä se tiekin siellä veden alla oli, vesi nousi kyllä syvimmässä kohdassa Range Roverin tuulilasille.




Suomessa näin pienille teille/poluille ei ole menemistä ilman maanomistajan lupaa. Täällä offroad- paratiisissa sekin on sallittua. Koskaan ei kukaan ole puuttunut ajamisiimme maastossa. Toisaalta olemme oikeastaan koko ajan olleet 'tiellä'. Tien käsite vaan ei vastaa länsimaista. Alla kuva pienestä venäläisestä tiestä toukokuussa 1998.

Erotukseksi Suomessa järjestettäviin offroad-safareihin ovat reitit Venäjällä suhteellisen helppoja, mutta kuten edellä mainittiin pitkiä. Helppous riippuu luonnollisesti auton varusteista ja hiukan kuljettajastakin.

Liikuttaessa pienillä vanhoilla teillä on yhtenä vaaratekijänä vanhat talojen ympäristöt kaivoineen ja kellareineen. Kellariin olen meinannut ajaa autolla ja kaivoon on yksi seurueemme jäsen pudonnut.

Leiriytyminen

Oltaessa liikkeella maastossa tapahtuu yöpyminenkin luonnollisesti maastossa. Hienoja leiripaikkoja on vähintäinkin riittävästi, järvien, jokien, purojen varressa. Tulenteko on kuivaan aikaan kesällä kielletty, muutoin leireily on aika lailla vapaata. Kesällä tosin parhaat leiripaikat ovat varattuja. Venäläiset tulevat Pietarista asti leireilemään Vuoksen rannoille, Pappilankosken rannat Vuosalmen pohjoispuolella näyttävät olevan erityisessä suosiossa.




Lopuksi

Mikäli omistat maastoauton, lapion, ison tunkin, vetoliinan ja etenkin seikkailumieltä ja kärsivällisyyttä voit kysellä Lähialuematkoista mahdollisuutta osallistua elämyssafarille Karjalan Kannakselle.